maanantai 30. joulukuuta 2013

Passion panna cotta

Helou tässä ois meidän joulun jälkkäri ohje!

Panna cotta on helppo jälkkäriohje. Se on myös aika nopea tehdä jos ei hyydytys aikaa lasketa mukaan. Panna cotta on italiaa ja tarkoittaa keitettyä kermaa. Tästä jälkiruoasta on lukemattomia eri ohjeita, mutta minä tykästyin tähän ohjeeseen ja aion käyttää tätä useamminkin.
Otin ohjeen makuja.fi sivustolta, mutta tein siihen muutaman muutoksen. Joskus heräteostoksena kaupasta mukaan tarttunut Fazerin Lemon valkoinen leivontasuklaa päätyi lisämakua antamaan tähän pannacottaan.

n.6 hengelle

5dl kuohukermaa
1 vaniljatanko
1/2dl sokeria
3 liivatelehteä
100g Fazer Lemon valkoinen leivontasuklaa

Ensimmäisenä laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Halkaise vaniljatanko ja kaavi siemenet kattilaan, lisää tanko, kerma ja sokeri. Kuumenna kiehuvaksi, tässä vaiheessa paloittelin valkosuklaa palat joukkoon, sekoitin ja annoin porista pari minuuttia. 
Ota kattila liedeltä ja purista liivatteista vedet pois ja lisää joukkoon. Sekoita kunnes ne ovat sulaneet.
Siivilöi pois vaniljatanko. Kaada kermaseos laseihin ja anna hyytyä kylmässä n 2 tuntia.

Passionkastike

Päälle tein passion hedelmistä kastikkeen johon mulla ei kyllä oo ohjetta mutta lisäsin ehkä n. desin vettä pieneen kattilaan johon olin kaapinut n.6 passionin hedelmälihat. Sitten laitoin vähän omalla tuntumalla hedelmäsokeria(epävarmojen kotikokkien kannattaa katsoa hedelmäsokeri pakkauksesta oikeat määrät). Sit vaa annoin kiehua hiljalleen n. 10-15 minuuttia. Ja koska tein vähän kiireessä tätä päällystä niin jäähdytin sen tiskialtaassa johon laskin jääkylmää vettä ja sit pistin sen kattilan sinne. Näin talvella myös lumihanget toimii oivana pikajäähdyttimenä. Meillä vaan on kaksi koiraa ja naapurissa kissa niin en kehdannut pihalle viedä jäähtymään.

Tähän päällehän voi tehdä muista marjoista tai hedelmistä ton päällyksen tai esim. kesällä tuoreet marjat on aina hyvä vaihtoehto tähän päälle. 

Lopuksi koristelin simppelisti ananaskirsikoilla. Tarkoitus oli laittaa myös karambolan(tunnetaan myös tähtihedelmänä) siivuja tohon lasin reunaan mut noi mun lasit on niin pieniä et sellanen hedelmän viipale ois ollu liikaa. Ja niinkuin aiemmassa postauksessa kerroin niin toi yksi erikoinen on mun nuorimmaiselle siskolle joka ei halunu maistaa passion hedelmää, koska se oli liian oudon näköistä, joten laitoin äidin kaapista löydettyä toffeekastiketta passionin sijaan. Toi toffee versio meni ehkä himpun liian makeaksi, mutta sen sijaan voisin käyttää esim pilttiä lapsille tai vaikkapa kuutioituja mangonpalasia. Ja toi passionkastike sopii hyvin myös vaniljajäätelön seuralaisena!



Xoxo Tiia Katariina

maanantai 23. joulukuuta 2013

Kalkkuna pastrami

Kalkkunan rintafileitä
Mausteseos:
suola
paprikajauhe
korianterin siemeniä
ruskeaa sokeria
mustapippurirouhe
keltaisia sinapinsiemeniä
valkopippuri murskaa
valkosipulin kynsiä hienonnettuna

Hiero mausteseos kalkkunan rintafileille ja anna maustua yön yli.
Kääri jokainen rintafile tuplafolioon tiukasti ja paista 175 asteessa. Lämmön voi laskea puolessa välissä 120 asteeseen, ota uunista kun sisälämpötila on 70.  Jäähdytä. Tarjoile ohuina viipaleina.  Kotimaisissa kalkkunoissa ei ole salmonellaa mutta ulkomalaisissa voi olla siksi evira suosittelee kanan ja kalkkunan sisälämpötilaksi 75 astetta. Mutta uunista ottaessa kalkkuna jatkaa kypsymistään n.3-5 astetta. Sisälämpötilan noustessa yli 75 asteeseen lihasta tulee kuivaa eikä se olee enää hyvän makuista. siksi ei kannata varmuuden vuoksi pitää lihoja montaa tuntia uunissa. Parhaiten lämpötila selviää digitaalisella lämpömittarilla(voit testata toimivuutta kiehuvassa vedessä, tällöin mittarin tulisi näyttää 100 astetta).





Ostin koululta tota kalkkunaa ja sain vielä valmiiks kuorittuja pottujaki pussillisen ni oli nopee tehdä niistä ruokaa.  Ruskea kastike:
Knorrin liha fondi, sit keitin pottuja ja porkanoita ja siitä otin keitinvettä kastikkeeseen.



sit ku se fondi kiehu, kaadoin maizenaa sekaan ja maustoin sitä.

Sit tein porkkana-peruna mursketta ja sain lohipaloja koulusta ni tein vielä pikku salaatin tohon lohelle. Vähän niinku ois alku- ja pääruoka samalla lautasella:D no kotona me vaan oltiin:)
                                           
   Jos ootte kyllästyny kinkkuun joulun aikaan ni kannattaa kokeilla tätä uutena vuotena, oli tosi hyvää!


                      Xoxo Tiia Katariina

perjantai 20. joulukuuta 2013

Sienisalaatti sekä savukalamousse

Moikka taas mulla on ihan ihme ajat aina kirjottaa näitä postauksia ku taas lähentelee puol yhtä yöllä... no siitä huolimatta tässä ois muutama hyväksi todettu ohje lisää joulupöytään!
(kuva netistä)

Toi savukalamousse on tässä kuvassa(kuva on siis viime vuoden kisällin joulubuffan kalapöydästä!) etualalla ja siitä näkyy kivasti toi savulohen ja savusiian väri kontrasti:) päälle voi pursottaa (piparjuuri)kermaa jonka voi koristella mädillä tai kaviaarilla. 


Metsäsienisalaatti

Suolattua haaparouskua(ryöpätty) kuutioina, punasipulia kuutioituna,ranskankermaa ja/tai smetanaa ja kermaa(vatkattuna)

Savukalamousse
Tästä tulee siis jotain 9 vuokaa, mut ohje on helppo pienentää jos ei ole tarvetta näin isolle määrälle.

1kg savustettua lohta
1kg savustettua siikaa
5dl *veloutea (oikea nimitys taitaa olla suprêmea,2litraa kermaa,3dl valkoviiniä,suolaa,sitruunapippuria ja suurustetaan maizenalla)
18 liivatelehteä plus valmista kalalientä
7dl vaahdotettua kermaa

Soseuta puhdistettu lohi velouten kanssa ja tässä on maltti valttia eli hissukseen kannattaa sekoitella ettei kalat oo pitkin seiniä. Mausta jos tarpeen mutta huomaa että savustetussa lohessa on yleensä itsessään jo aika paljon suolaa. Liota liivatteet kylmässä vedessä, purista ylimääräinen vesi pois ja lisää kuumaan kalaliemeen. Lisää liivateliemi massaan, lisää 1/4 osa kermavaahdosta vatkaamalla massaan ja sen jälkeen lisää loput puuhaarukalla sekoittaen. 

Valmista savusiika mousse samalla tavalla. 
Vuoat kannattaa olla esillä valmiina ennen kuin aloittaa massan teon sillä se jämähtää aika pian ja muuten siitä tulee kokkareista ja epätasaista. Vuokaan siis laitetaan leivinpaperia alle jotta valmis tuote lähtisi nätisti pois vuoastaan, Täytä vuoat puolilleen lohimoussella, kopauta pöytää vasten päästäksesi eroon kaikista ilmakuplista. Anna hyytyä hetki.
Lisää päälle siikamousse, kopauta.
Lopuksi vuoraa vuoat kelmulla ja vie jääkaappiin hyytymään.



*Velouté on yksi vaaleista peruskastikkeista. Siitä tarjotaan useimmiten keitetyn ja haudutetun vasikan tai broilerin ja kanan kastikkeena.
Velouté-kastikkeen juhlavampi versio on suprême: sitä on paranneltu viinillä ja kermalla.


Mut sellasta tänään, kokeilkaahan tekin kotona!


xoxo Tiia Katariina



keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Jouluruoka vinkkejä

Muistin just et piti tulla heittää vielä noi muutamat jutut ku vielä muistan. Voipi olla että tää tyttö näyttää näin virkeeltä aamulla...











Dagmarin silli on meidän koulun ravintolan suosituin kylmä kala ruoka ja sen ohjetta kysellään usein. Kuvaa mulla ei oo ku oon tehny tätä vaan koululla eikä siellä kerkiä mitää kuvia räpsimään kun kattauksien välillä on tunti aikaa valmistella kaikki valmiiksi:D

2dl smetanaa
3dl kermaviiliä
mustapippuria
2 punasipulia kuutioina
valmiita sillipaloja


sekoita kaikki sekaisin ja anna maustua jääkaapissa. Kuullostaa varmaan helpolta mut meidän pitää tehdä n. 6-7 kylmä kala lajia valmiiks plus koristella ja tiskata ja siivota ni siinä ei hirveesti kerkee laiskotella varsinkaan kattausten välillä:D


Toinen ikisuosikki koulun joulupöydässä on jouluinen suklaakakku joka koostuu suklaakääretorttu pohjista, appelsiini marmelaadista sekä suklaamoussesta johon on sekoitettu hieman jallua. Se maistuu paremmalta yön yli levänneenä ja siksi se on helppo tehdä juhliin päivää ennen.

Meillä joulukinkku keitetään eikä paisteta, koska se säilyy mehukkaampana tällä tapaa.

Lisää jouluvinkkejä paremmalla aikaa, toivottavasti myös kuvien kera!

Nyt oikeesti meen nukkumaan!
......Sleep tight vai miten se menikää...

Zzzz Tiia Katariina